
1.4. Yhdestä urospennusta tuli valitettavasti koiraenkeli.
Vaaran kuitenkin muut pennut ovat kasvaneet kovaa vauhtia ja ovat oikein hyvässä kunnossa. Myös äiti on hyvässä kunnossa, vaikka onkin hieman pahoille tavoille oppinut (mm. pöydältä syöminen) Tällä viikolla olisi tarkoitus käydä näitä otuksia taas katsomassa, mikäli aikatauluun sopii, vaikka tuntuu paremmalta vaihtoehdolta katsella vain kuvia pentukuumeen välttämiseksi :))
Aapon kanssa ollaan otettu rennosti ja reenailtu sen mukaan, miltä tuntuu. Järjestelmällistä/ säännöllistä reeniä ei olla ehditty tekemään omien kiireideni vuoksi, mutta eiköhän tämä tästä. Kisoihin tähtään (jos tähtään) vasta syksyllä, koska kesä on Aapolle tuskallista kisata, kun meidän tuurilla kisapäivänä aurinko paistaa ja lämpömittari näyttää +30.
Tässä vielä vauvoista hieman kuvia:





Vaaran synnytys alkoi sunnuntai-maanantai välisenä yönä. Sikiövesi meni vähän ennen yhtä yöllä ja ensimmäiset työnnöt tulivat n. 2.15, ensimmäinen pentu (tyttö) syntyi n. 3.50. Seuraava tyttö tulikin nopeasti n. 4.20. Seuraava pentu tulikin lähes tasan tunnin päästä, ja tämä pentu oli uros. Seuraava poika syntyi heti alle kymmenen minuutin päästä, 5.29 ja taas pian syntyi seuraava pentu 5.42 ja tämä oli tyttö. Pitkän ponnistelun jälkeen syntyi vielä puoli seitsemän aikaan narttu, mutta se syntyi kuolleena, eikä elvytyksetkään auttaneet. Vaara hoiti synnytyksen hyvin, ainoastaan viimeisen isokokoisen nartun kanssa tarvitsi hieman apua. :)
Tänään käytiinkin sitten jo katsomassa näitä pienokaisia ja pentukuume on myös kotirintamalla korkea :) Tässä vielä kuvia pennuista 2vrk. ikäisinä:


Vaara neitokainen lähti lauantaina kasvattajalle synnytykseen valmistautumaan :) Hyvillä mielin tyttö sinne lähti ja masu on kuulemma kasvanut hurjasti tämän viikon aikana :) Aapon kanssa siis vietetään nyt Vaara-lomapäiviä, alkuun ukko oli hieman möksmöks kun Vaara pääsi johonkin mutta itse ei ja kai se pieni ikäväkin painoi. Nyt Aapo osaa kuitenkin nauttia siitä, että saa itse kaiken huomion eikä Vaara ole aina tunkemassa väliin. :)
Vaaran pitäisi synnyttää ensi viikon viikonloppuna ja sitä kovasti jo odotellaan. Aapon kanssa ajattelin nyt treenailla enemmän ja ehkä sinne kisoihinkin sitten :)
Eli tänään käytiin Vaaran kanssa ultrassa ja neitokainen todettiin kantavaksi!
Laskettu aika on 26.3. eli pentuja odotellaan viikon 12 lopussa (/13 alussa)
Pentueen isän "Arskan" tiedot:
Mäkiharjun All In Air
HD: A/A
ED: 0/0
Silmät: OK
Näyttelyistä: AVO ERI2, PU4, ROP-pentu
Arska, on mitä ihanin perhekoira. Kotioloissa rauhallinen, mutta leikkisä herra, josta treenitilanteessa löytyy tarvittavaa innokkuutta ja miellyttämisenhalua. Arska on pehmeäluonteinen ja ystävällinen.

Nyt on taas blogin päivityksestä kulunut paljon aikaa, joten eiköhän kerrata mitä matkan varrella on sattunut. Treenailut ovat jääneet melko vähälle, mutta asiaa yritetään korjata vuoden 2011 puolella! Muuten olemme viettäneet melkoista hiljaiseloa lukuunottamatta Vaaran näyttelyä. Aapon munuaisarvojen kanssa on ollut hieman ongelmia, kun kreatiini arvo tuntuu aina olevan koholla ja sitä ollaan nyt kontroilloitu muutamaankin otteeseen. Viimeisin kontrolli oli tänään jossa kreatiini edelleen koholla, mutta hieman laskenut viime kerrasta. Pissanäytteestä löytyi hyvin vähän struviittikiteitä, jotka voivat siis munuaisvaivoihin viitata. Pojan käytös on koko ajan tarkkailun alla, mutta seuraavan kerran eläinlääkärin kanssa munuaisia kontrolloidaan ensi vuoden puolella.
Tänään lähdettiin Vaaran kanssa Tampereelle ryhmänäyttelyyn. Tällä kertaa päästiin Niinan kanssa kaksin lähtemään, kiitos Niinan ajokortin :) Näyttely pidettiin Niihaman ratsastusmaneesissa ja sen voi sanoa että kylmä oli! Vaaraa kolea ilma ei haitannut. Neiti oli ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa kilpailemassa ja koiria tässä luokassa oli paljon. Tuomarina toiminut Markku Santamäki oli melko tiukalla päällä ja erittäin hyviä jaettiin lähes joka koiralle, lukuunottamatta muutamaa hyvää. Vaara poikkesi tällä kertaa aikaisemmista tapauksista, että neiti juoksi! Vaara esiintyi oikein loistavasti ja juoksi jopa paremmin kuin muutama muu. Tuloksena kuitenkin siis EH ja arvostelu oli oikein mukava.
Arvostelu: Sopivan kokoinen, vahva rakenteinen. Pää voisi olla jalompi. Hyvä vahva kallo. Näyttävä ylälinja, vahva luusto ja hyvä runko. Hyvät takaraajojen kulmaukdet. Käyttäytyy luottavaisesti ja liikuu tasapainoisesti. Hyvin hoidettu turkki.

Onnea myös koko sisarusparvelle eli Kuiskauksen B-pentueelle! :))
-Vaara ja taustajoukot
Aapon kanssa käytiin perjantaina Valkeakosken eläinsairaalassa kontrollissa. Verikokeista ilmeni hemoglobiinin olevan aivan normaalin ylärajoilla ja toinen munuaisarvo oli edelleen koholla. Tällä kertaa arvo oli hieman alhaisempi, mutta kuitenkin 147 vaikka normaalin raja on 105. Tästä jatketaan normaalisti eteenpäin, mutta jos oireet pahenevat tai tulee uusia oireita mennään suoraan lääkärille. Mikäli pojan vointi pysyy samanlaisena kuin nyt niin seuraava kontrolli 3kk päästä.
Lähdettiin eilen viettämään päivää Valkeakoskella järjestettyyn mätsäriin. Molemmat hunsvotit olivat mukana. Paikalla oli paljon tuttuja ja juttua riitti. Paikalla oli mm. Ulla ja Heikki bernien Nelen ja Susun kanssa, Olga sekarotuisen Ellan kanssa, Marjo mittelspitz Anttonin kanssa, sekä Sanna kääpiöpinseri Waldon kanssa. Pienissä pennuissa Sanna ja Waldo SIN4. Pienissä koirissa Marjo ja Antton SIN ei sij. sekä Olga ja Ella SIN1. Isoissa pennuissa Ulla ja Nele PUN, Susu SIN1. Vaara ja Aapo olivat isoissa koirissa. Aapo esiintyi jo vanhasta kokemusta ja rutiinilla mentiin. Tässä mätsärissä kaikki saivat myös arvostelun, jossa oli määritelty eri osa-alueita arvosanoin Erinomainan, Hyvä ja Tyydyttävä. Aapo sai punaisen nauhan ja arvostelu oli erinomainen. Liikkeet E, turkki E, rakenne E, yleisvaikutelma E, parin esiintyminen ja yhteistyö E. Vaara esiintyi tänään vallan mainiosti! Tyttö jopa juoksi! :)) Vaara sai myös punaisen nauhan ja arvostelussa liikkeet E, turkki H, rakenne E, yleisvaikutelma E, parin esiintyminen ja yhteistyö E. Koska molemmat saivat punaisen nauhan, saatiin Olga esittämään Vaaraa punaisten kehään. Molemmat esiintyivät hyvin, mutta tällä kertaa ei sijoituttu. BIS kehässä Olga ja Ella 3.! :)
Iso kiitos Olgalle Vaaran esittämisestä! Kiitokset myös kaikille kehänreunalla viihdyttäneille ihmisille!
Onnittelut kaikille tuloksiinsa tyytyväisille, etenkin Ullalle, Sannalle ja Olgalle! :))
Lääkkeiden avulla Aapon kunto tuntui paranevan huomattavasti. Nyt poika on oikeastaan normaalin oloinen, ainoa mikä vielä hämää on lenkeillä rasituksen sietokyvyn alhaisuus, mutta olisiko tähän vaikuttanut ihan vain laskenut kunto kun kesällä ei paljon lenkkeilemään pystynyt? Ja toinen on se, että kuorsaus on jatkunut.. Nyt kuitenkin poika on sen verran eloisampi että varmaankin odottelemme vielä pari viikkoa ja menemme sitten kontrolli käynnille. :)
Vaaralla kaikki on aika mallikkaasti. Jonkin verran ollaan reenailtu ja hyvin se neiti nyt tuntuu toimivan. Syksylle pitäisi vielä pari koetta tytölle laittaa, ainakin Lempäälässä on yksi koe johon ajattelin että menemme. Katsotaan nyt tuleeko niitä ykköstuloksia (joita kovasti toivotaan) niin päästäisiin sitten mahdollisesti avoimeen luokkaan, kun voi olla että Vaara pennutetaan sitten ensi keväänä. Katsotaan nyt milloin ne juoksut taas tulevat. :)
Päivitystä taas.. Aapolta poistettiin tällä viikolla tikit korvasta ja korva näyttää jo nyt melko hyvälle, mutta eipä poika päättänyt lopettaa sairastelua siihen. Jo pitkään Aapo on oireillut läähättäen ja juomalla paljon yms. josta olemme jo muutamaan kertaan ennen kesää käyneet lääkärissä. Nyt parin viikon sisään tuntuu että pojan kunto heikkeni yllättäen. Lenkillä ensimmäisten 300 metrin jälkeen poika pysähtyi makailemaan, eikä jaksanut siitä hetkeen liikkua eteenpäin. Läähättely lisääntyi ja poika alkoi kuorsaamaan. Tänään päätin soittaa eläinlääkärille, että nyt tutkitaan tuo otus oikein kunnolla. Niin mentiin eläinlääkärille, ensin otettiin verikokeet, joista selvisi että toinen munuaisarvo on koholla, normi 115 ja Aapolla 152. Röntgen kuvista selvisi, että keuhkoissa on jonkinnäköistä tiivistymää. Jotkin arvot olivat myös alhaisia ja osa korkeita, lämpöä oli päälle 39 astetta. Nyt saimme antibioottikuurin ja erilaisia vatsalääkkeitä, joilla pitäisi viikon sisään selvitä onko apua vai eikö ole. Epäilyksenä oli siis sydämen vajaatoiminta, mutta ainakin vielä oli normaalin kokoinen sydän, eikä laajentumia. Nyt eletään päivä kerrallaan ja seuraillaan pojan vointia. Mikäli lääkkeet eivät auta tai oireet pahenevat mennään uudestaan eläinlääkärin puheille. Mutta viimeistään kuukauden päästä pitäisi käydä kontrollissa.
Vaara on voinut hyvin ja jaksanut reenailla normaaliin tapaan. Nyt on kuitenkin meidän tokorintamalla melko hiljaista, vaikka tyttöä pitäisi reenata syksyn kokeita varten. Aapo luonnollisesti jää nyt kisoista ja reeneistä tauolle.
Eilinen oli melko tapahtumarikas päivä. Aamulla oli suunnitelmat selvillä, tarkoitus oli illalla mennä Aapon ja Vaaran kanssa Pirkanmaan sennenin järjestämään möllitokoon. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun ulko-ovella tuli vastaan naapurin koira joka sitten louskaisi Aapo korvalehteen. Kulmahammas meni korvalehdestä läpi ja Aapo pelästyessään kiskaisi päätä sivulle ja korvalehteen tuli 2cm halkeama. Vaara onnistui väistämään tätä samaista koiraa niin, että vain pieni karvatuppo irtosi kaulasta. Siinä sitten soitin eläinlääkärille ja lähdettiin näyttämään korvaa hänelle. Karvat leikattiin siitä kohtaa pois ja lääkäri ompeli kolme tikkiä, jotta saataisiin korvasta taas korvan näköinen. Tikit laitettiin pienessä nukutuksessa, mutta heräämisessä Aapolla kesti yllättävän kauan. Muutaman tunnin ukko hoiperteli oikein kunnolla ja ei oikein meinannut juoda. Illalla pakkojuotettiin ja sen jälkeen on juonut normaalisti.
Aapolta jäi kuitenkin sitten möllitoko väliin. Päätin kuitenkin, että vien Vaaran sinne. Niinpä lähdettiin Pirkkalaan. Tuomarina oli Jari Kujanpää ja liikkeenohjaajana Erja Nurmisto. Alussa Vaara oli oikein hyvässä vireessä, mutta yksilöliikkeissä näkyi jo väsymys. Tässä eriteltyinä pisteet:
Luoksepäästävyys: 10
-Istui rauhassa paikallaan.
Paikalla makaaminen: 10
- Vieressä haukkui toinen koira, joka lopulta nousi vielä istumaankin, mutta Vaara makasi rauhassa! =)
Seuraaminen kytkettynä: 8½
- Ihan kohtalainen.
Seuraaminen taluttimetta: 7½
- Hieman haahuili, mutta ok.
Liikeestä maahanmeno: 9
- Seuraamisessa pieni puute, mutta maahanmeno moitteeton.
Luoksetulo: 7
- Missä oli vauhdin huuma? Lönysteli oikein ajan kanssa.
Liikkeestä seisominen: 7½
-Seuraaminen ok, pysähdys melko hyvä.
Estehyppy: 7
- Ensimmäisellä käskyllä meni esteelle muttei hypännyt? ;O Tuli itse takaisin sivulle ja hyppäsi toisella käskyllä, mutta kaksoiskäsky rokotti pisteitä.
Kokonaisvaikutus: 8
Yhteensä: 163/200 = I-tulos
Sijoitus: 9/16
Tällä suorituksella ei olisi virallisesta kokeesta tuota ykköstulosta saanut, mutta kokonaisuutena ihan hyvä harjoitus. Vaara sai harjoitella sitten vielä vähän lisää paikalla makaamista, kun oltiin häirikkökoirana avoimessa luokassa. Hyvin tyttö pysyi kolme minuuttia, vaikka olin piilossa ja viereisellä kentällä jokin porukka pelasi jalkapalloa eli oikein hyvä häiriö vielä =)
Tänään saapuivat kennelliitosta Vaaran pitkään odotetut kuvaustulokset. Tuomioon ei voi muuta kuin olla tyytyväinen, lonkat A/A ja kyynäreet 0/0 :)))

In memoriam
Bonzer's Afrikan Tähti, "Poju"
23.10.2007-26.6.2010
(tapaturma)

Ei lähtöäs todeksi uskoa vois,
sait äkkiä kutsun luotamme pois.
Näin saapui suru ilmoittamatta,
katkesi elämä odottamatta.
Vain muisto ja rakkaus jäljellä on,
Ja kaipuu niin pohjaton.
Suuri kiitos Pojulle yhteisestä ajastamme.
Suurta persoonaa lämmöllä muistellen,
Iina, Aapo ja Vaara
Tänään oltiin siis Vaaran ensimmäisessä tokokokeessa. Ohjaaja oli jännityksestä kankea, mutta siltä pohjalta tulokseen ihan tyytyväinen.
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10
-Olin tyytyväinen, kun vierestä lähti koira, mutta neiti pysyi hyvin maassa.
Seuraaminen kytkettynä: 6½
- Haahuilua ja haistelua. Loppua kohden parani.
Seuraaminen taluttimetta: 6
- Normaaliin tasoon nähden todella huono seuraaminen.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8
- Seuraamisessa puutteita, maahanmeno melko nopea.
Luoksetulo: 6
- Ihmettelen että tarvitsi kaksi käskyä, vaikka ensimmäisen kuuli varmasti ja piti kontaktin käskyn aikana. Ei tullut suoraan sivulle vaan jäi seisomaan eteen, josta ohjauksella perusasento.
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 5
- Missä se seinään pysähdys? Tepsutteli siis perässä käskyn jälkeen.
Estehyppy: 8
- Muuten hyvä, mutta käänsi hieman takapäätä kun siirryin sivulle seisomaan.
Kokonaisvaikutus: 7
Yhteensä: 144/200= II-tulos
Kokonaisuuteen olen ihan tyytyväinen, vaikka Vaarasta huomasi että oma jännitykseni vaikutti todella paljon suoritukseen. Seuraavalla kertaa sitten yritetään olla jännittämättä. :)

s. 3.4.2007
Aapon kanssa harrastan tokoa ja match show:ta, koska Aapo on kastroitu uros. Aapo on valloittava persoona, joka hurmaa kaikki vastaantulijat.

s. 27.9.2008
Vaaran kanssa harrastan tokoa ja näyttelyitä. Vaara rakastaa uimista ylikaiken. Vaara on positiivinen energiapakkaus, joka onnistuu tartuttamaan iloisuuden myös ympärilläolijoihin.